Kategoriat
Paljon siitä portaalista on ollut puhetta, mutta mitä hyötyä siitä on?
Katsotaanpa:
Koko tämän projektin lähtökohta on tuottaa lisäarvoa eli hyötyä. Ja kenelle? Juuri Sinulle, SATL:n jäsenelle. Portaalin kautta voimme tarjota mm. webinaareja paikallisyhdistysten tapahtumista ympäri Suomen. Eli aikaisemmin vain pienelle paikalliselle joukolle tarjolla olleet erinomaiset ja paljon tietoa sisältävät esitykset ovat nyt koko 5700-päisen jäsenistön ulottuvilla. Maksutta. Ja joko suorana lähetyksenä tai sen jälkeen omaan aikaan. Lisäksi suoraan lähetykseen voi osallistua esittämällä kirjallisia kysymyksiä. Webinaareja tullaan järjestämään myös varsinaisessa muodossaan, eli ilman fyysistä tapahtumaa.
Hyödyllisiä ovat varmasti myös tuoreimmat autoalan ja -liikenteen uutiset, varsinkin juuri näinä päivinä, kun autoilu ja sen tulevaisuuden vaihtoehtoiset näkymät ovat esillä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden päästä jo voimassa oleva uusi tieliikennelaki on myös aihe, josta varmasti tulee paljon sisältöä ja keskustelua.
Sisältöön kuuluu tietysti myös SATL:n edellisen sivuston informaatio ja ominaisuudet, kuten esim. ajankohtaista-osio, jäsenhakulomakkeet ja jäsenrekisterin tietojen ylläpito.
Portaalin tarjonta täydentyy syksyllä verkkokaupalla, jossa tarjolle tulevat tutun ammattikirjallisuusvalikoiman lisäksi, myös seminaarit ja koulutukset. Fyysisten koulutusten lisäksi tarjolle tulee myös verkkokoulutuksia. Näin myös oman osaamisen kehittäminen voi tapahtua SATL-Portaalista käsin.
Portaalista on hyötyä myös niille, jotka haluavat saada asiaansa esille, esimerkiksi blogia kirjoittamalla tai tekemällä verkkokoulutuksia. Osaamistaan voi jakaa tällä tavalla suurelle ammattilaisjoukolle.
Tässä aloitusvaiheessa tärkeintä yksittäiselle jäsenelle on tutustua SATL-sivustoon ja sen tarjontaan – ja vaikuttaa sisältöön antamalla palautetta. Silloin asiat kehittyvät oikeaan suuntaan.
