Kategoriat
Vuoden 2015 ensimmäinen Suomen Autolehti ilmestyy tammikuun alussa. Kooltaan se on 72-sivuinen.
Lehdessä muun muassa seuraavaa:
- Korikorjaamon ja vakuutusyhtiön yhteispeli perustuu pitkälti yhteisesti sovittuihin veloitusperiaatteisiin. Siihen liittyvä MYSBY-järjestelmä on uudistumassa. Näin korjausajat saadaan vastaamaan paremmin nykytilannetta.
- Usein auton komponenttien rakennetta tarkastellaan vasta, kun osa ei kestä, kuten pitäisi. Boschilla kerätään tietoa myös osista, jotka toimivat odotusten mukaisesti.
- Ksenon- ja led-valot eivät piirrä tarkkarajaista valokeilaa kuten perinteiset halogeenit. Tämän vuoksi suuntaus ei onnistu luetettavasti perinteisillä suuntauslaitteilla.
- Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden Auto Suomessa -palkinnon sai Volkswagen Passat. Palkintoraatina toimivat auto- ja liikennealan toimittajat.
- Uuden Volvo XC90 -maasturin aktiivisiin turvajärjestelmiin kuuluu kehittynyt suistumissuojaus, jolla yritetään estää vakavien niska- ja selkävammojen syntyminen kolareissa. Jatkossa järjestelmä yleistyy muissakin Volvo-malleissa.
- Kun autoliikkeen varaosavarasto laitetaan kuntoon, varastoitavien tuotteiden määrä pienenee, kiertonopeus paranee ja tuottavuus kasvaa. Liian monessa autoliikkeessä asia on huonosti tiedostettu. Vähemmän on enemmän.
- SsangYong tuli toistamiseen Suomeen, ja eteläkorealaiset aikovat kohentaa asemiaan myös muualla Euroopassa. Bassadonen ensimmäinen jälleenmyyntipiste on Helsingissä.
- Hiukkassuodatin on varsin kallis komponentti. Vaihtamisen sijaan kemikaalit voivat tarjota apua hiukkassuodatinongelmiin. Ihmeitä ne eivät kuitenkaan tee.
- Moottoritekniikkaa: Mazda SKYACTIV-D 1,5. Mazda jatkaa SKYACTIV-teknologiansa vyörytystä pienemmän kokoluokan dieselmoottorissa, jonka toteutus on hieman yksinkertaisempi kuin aiemmin nähdyssä 2,2-litraisessa versiossa. Tyylistä ei kuitenkaan ole tingitty.
- Laitekatsauksessa ovat esillä raskaan kaluston liikuteltavat nostinpylväät.
Suomen Autolehden sähköinen näköisversio ilmestyy myös 2.1.2015. Sitä pääsee lukemaan kirjautumalla SATL:n extranettiin osoitteessa http://satl.ankkuri.info/login/.
“