Kategoriat
Suomen Autoteknillinen Liitto järjesti neljättä kertaa 16.5.2023 verkkotapahtumana SATL Insinöörityögaalan 2023, jossa esiteltiin yhteensä kahdeksan tuoretta korkeakoulutasoista autoalan päättötyötä viidestä eri oppilaitoksesta. Työt oli videoitu etukäteen. Sekä gaalaa seurannut yleisö (painoarvo 50 %) että liiton oma tuomaristo (painoarvo 50 %) pisteyttivät jokaisen esityksen asteikolla 1-5.
Korkeimman pistemäärän (4,017) saavutti Metropolia AMK:n Olli Jyrkkiö, jonka opinnäytetyö oli aiheeltaan “Sähköautojen vaikutus riippumattomaan varaosakauppaan”.
Toisen ja kolmannen sijan osalta kilpailu oli todella tiukkaa ja ero oli vain marginaalinen. Hopealle sijoittui myös Metropolia AMK:ta edustanut Miska Penttinen (3,853 pistettä) työllään ”Sähköautojen litiumioniakkujen luonnollinen kuluminen”. Kolmanneksi parhaan arvostelun saavutti Aalto-yliopiston Alvari Seppänen (3,800 pistettä), jonka esityksen otsikko oli ”Epäsuotuisan sään suodatus LiDAR‐datasta ajoavustinjärjestelmissä”. Onnittelut kärkikolmikolle!
Loput kilpailijat sijoittuivat jaetulle neljännelle sijalle. He ja heidän esityksensä olivat seuraavat:
Eerik Alamikkotervo (Aalto-yliopisto), Tien tunnistus talviolosuhteissa itseoppivalla neuroverkolla.
Pinja Jalo (Tampereen AMK), Uusi pintaoikaisustandardi ja ympäristövastuunäkökulma: CABAS-laskentaohjelma.
Penjami Koskinen (Turun AMK), Putkirunkoisen auton etuolka‐akselin suunnittelu ja valmistus.
Miska Sirviö ja Jani Torppa (Oulun AMK), Hydrauliikkamittalaitteiston asennus ja käyttöönotto.
Arttu Vihavainen (Tampereen AMK), Formula Student ‐prototyypin toiminnallisen suunnittelun konsepti.
Kilpailun yhteistyökumppanina toimi:

Kilpailun esitysvideot ovat katsottavissa seuraavista tallenteista:
Pinja Jalon esitykseen liittyen CABAS-laskentaohjelman edustaja Suomessa CAB Group Finland Oy on pyytänyt esittää seuraavan kommentin tästä opinnäytetyöstä:
CAB Group on saanut tiedon tutkimuksesta ja esityksestä 22.5.2023. CAB Groupia ei ole kuultu tai haastateltu tutkimusta varten. Asiantuntijamme tulevat käymään CABASia, CABin aikatutkimusta ja aikastandardia koskevan tutkimussisällön ja väittämät huolella läpi. Tiedot laajasta pintaoikaisututkimuksesta ja täydentävästä tutkimuksesta on luettavissa täällä: https://cabgroup.se/fi/ajoneuvot/ajankohtaista/pintaoikaisu.html
CABin tuotteitta ja aikatutkimuksia koskevat kysymykset: support@cabgroup.fi