Kategoriat
Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry on vuonna 1993 perustanut Moottoriliikenteen ansiomitalin. Tasavallan presidentin on antanut mitalista 1.4.2007 voimaan tulleen asetuksen ja Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien Suurmestari on hyväksynyt mitalin virallisten mitalien listaan. Moottoriliikenteen ansiomitalin myöntää asetuksen mukaan Liikenneministeri Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry:n hallituksen asettaman mitalitoimikunnan esityksestä.

Mitali myönnetään ansiokkaasta valtakunnallisesta toiminnasta suomalaisen moottoriliikenteen hyväksi, tai henkilölle, joka pitkäaikaisella ja tuloksekkaalla työllään on edistänyt tieliikenteen kehittämistä.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne jakoi myöntämänsä Moottoriliikenteen ansiomitalit 13. kesäkuuta 2025 seitsemälle tieliikenteen toimintaa valtakunnallisesti edistäneelle henkilölle.
Palkitut henkilöt olivat seuraavat:
- materiaalipäällikkö Jorma Halttu, eläkkeellä
- toimitusjohtaja Mika Järvinen
- toimitusjohtaja Maija Koskela
- toimitusjohtaja Jukka Kuusisto
- johtaja Petri Murto
- toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen
- toimitusjohtaja Henna Wickström
Mitaleja on myönnetty vuodesta 1993 lähtien kaiken kaikkiaan 256 kappaletta. Mitalissa on kuvattuna auton ohjauspyörä ja ajajan kädet sekä teksti “Moottoriliikenteen hyväksi”.
Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry on seitsemän tieliikennejärjestön yhteistyöelin. Jäseninä ovat Autoalan Keskusliitto ry, Autoliitto ry, Autotuojat ry, Linja-autoliitto ry, Suomen Autoteknillinen Liitto ry, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Suomen Taksiliitto ry.