Henkilöjäsenet
Lahden Autoteknillisen Yhdistyksen jäsenet ovat myös SATL:n jäseniä. SATL:n jäsenet ovat myös kansainvälisen autoinsinöörijärjestö FISITA:n jäseniä.
LATY:n hallitus voi ottaa hakemuksesta yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi auto- ja kuljetusalalla toimivia insinöörejä, teknikoita sekä muita alalla esimies- tai asiantuntijatehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Normaali jäsenmaksu vuonna 2022 on 65,00 €/vuosi. Yhdistys ei peri erillistä liittymismaksua.
Autoalan opiskelijat (AMK tai korkeakoulutasolla) voivat liittyä opiskelijajäseniksi. Opiskelijoilta ei peritä jäsenmaksua ja valmistuva opiskelijajäsen voi liittyä varsinaiseksi jäseneksi ilman liittymismaksua. Jäsenetujen lisäksi opiskelija pääsee mukaan luomaan suhteita alan päättäjien verkostoon.
Yhteisöjäsenet
Lahden Autoteknilliseen Yhdistykseen on mahdollista liittyä myös yhteisöjäseneksi. Kannatusjäsenmaksu on etuihin nähden erittäin edullinen, vain 95 € / vuosi.
LATY:n yhteisöjäsen saa seuraavat edut:
- Suomen Autolehti on vapaasti toimitettu autoalan ammattilehti. Lehti on suunnattu autoalalla tekniikan tai kaupan parissa työskenteleville ammattihenkilöille. Lehti ilmestyy 5 kertaa vuodessa. Lehden sisältö käsittelee autotekniikkaa, korjaamotekniikkaa, automaalausta, autokauppaa, varaosia ja varusteita, alan lainsäädännön muutoksia sekä liikkeenjohdon ja yritystalouden piiriin kuuluvia asioita. Alan ammattikysymyksiä seurataan laaja-alaisesti. Artikkelit voivat olla hyvinkin syvällisiä, mutta mukana on myös uutisluonteista aineistoa. Lehti toimii alan täydennyskoulutusvälineenä.
- Suomen Autolehden sähköinen versio on niiden SATL:n jäsenten luettavissa, joiden jäsenyyteen liittyy lehden tilaus.
- Lukuoikeus vaatii ensin sisäänkirjautumisen jäsenrekisterin extranetin tunnuksillasi .
- Ensimmäinen SATL:n itse kustantama ja julkaisema Suomen Autolehti numero 1/2024 ilmestyy tutun näköisessä formaatissa keskiviikkona 21.2.2024. Lehdellä on mittaa 48 sivua.
- Koska lehti korvaa SATL:n henkilöjäsenille aiemmin toimitetun Satelliitti-jäsentiedotelehden, sisältää lehti myös liiton jäsenille suunnattua sisältöä. Sitä on tällä kertaa kahden sivun verran. Tämä sisältö löytyy myös Satelliitin sivustolta maksutta. Sinne pääset TÄSTÄ.
- Lisäksi Autoalan Palvelutuottajat ry (AAPT) valitsi Suomen Autolehden omien jäseniensä yhdeksi tiedotuskanavaksi, joten lehti sisältää myös kahden sivun verran AAPT:n järjestötiedotteita.
- Tämä ensimmäinen numero jaetaan postitse painettuna lehtenä vain SATL:n ja AAPT:n jäsenille. Lehtiluukusta lehden näköisversion on muidenkin ostettavissa 21.2.2024 lähtien, hinta on 7,90 €/lehti. Lehtiluukun kautta tarjolla olevaan Suomen Autolehden valikoimaan pääset TÄSTÄ.
- Suorien tilaajien tilausjärjestelmä on vielä työnalla, mutta siis tulossa. Vuosikerran hinnaksi on päätetty 55,00 € (ainakaan aluksi hinta ei sisällä arvonlisäveroa).
- Alennuksen koko henkilökunnalleen Suomen Autoteknillisen Liiton organisoimista alan erikoiskoulutuksista ja koulutustilaisuuksista. Alennuksen määrä vaihtelee koulutuksittain (n. 10 – 15 %).
- Logonsa ja linkin omille sivuilleen LATY:n nettisivulle.
- Autoalan erikoiskirjallisuutta sopuhintaan.
- SATL:n autoalan valtakunnallisen yhteistyöverkoston, lähes 6000 jäsentä. SATL:n tarjoamat jäsenedut ovat tutustuttavissa tarkemmin TÄÄLLÄ.
Yhteisöjäseneksi voit liittyä SATLin jäsenhakemuslomakeella.