Kuvan tai tiedoston lisääminen mediakirjastoon

Seuraavaksi käymme läpi ne vaiheet, joilla kuva saadaan tallennettua mediakirjastoon.

Valitaan Media-valikosta “Mediakirjasto”

Nyt aukeaa näkymä jossa on mediakirjaston sisältö.

Sivun vasemmassa yläreunassa sana Mediakirjasto viressä on painike “lisää uusi”, jota klikataan

Sen jälkeen avautuu ruutu, josta voidaan valita kuinka kuvat tuodaan mediatiedostoon.

Nyt valitaan esim. “valitse tiedostot” ja valitaan omalta koneelta sopiva kuva ja kaksoisklikataan sitä.

Kuva siirtyy mediakirjastoon ja on käytettävissä omalla nettisivustolla.

Video

Seuraavassa videossa kuvan lisääminen näytetään vielä kertaalleen.

Yleensä uutista tai artikkelia tehdessä huomataan, ettö sopivaa kuvaa ei tahdo löytyä, eikä sitä välttämättä pääse kuvaamaankaan – esimerkiksi jos talvella tarvitaan kesäkuvaa vaikkapa tulevan kesän tapahtumalle. Siksi kannattaa ottaa talteen erilaisia yleiskuvia jo etukäteen ja ladata ne Mediakirjastoon. Näitä voivat olla vaikka autojen detaljikuvat, ihmiset kokouksessa tai tapahtumissa ja monenlaiset maisemat. Myös omat logot pitää tallentaa Mediakirjastoon

Lisäksi on huomattava, että muiden kuin omien kuvien käyttöön tarvitaan lupa, jollei kuva ole erikseen mainittu vapaasti käytettäväksi.

Kuvan alla on tila kuvatekstille.

Matkalla maalaamoon 1994