TAMPEREEN AUTOTEKNILLINEN YHDISTYS RY:N HISTORIAA JA NYKYPÄIVÄÄ
Yhdistyksen perustaminen
Helsinkiin jo aikaisemmin perustetun Suomen Autoteknikkojen Yhdistys ry:n edustajat olivat kutsuneet Tampereella Tuotannon ravintolaan tamperelaisia autoteknikkoja 16.9.1933 tarkoituksella perustaa paikallinen autoteknikkojen yhdistys. Yhdistys päätettiin perustaa ja sääntöjen laatimiseksi valittiin toimikunta. Ensimmäiset säännöt eivät ilmeisesti kelvanneet ja virallinen perustamiskokous pidettiin 23.1.1934, jolloin nimeksi tuli Tampereen Autoteknikot ry. Toiminnan alkuvaiheet Ensimmäinen puheenjohtaja oli Autotarvike Oy:n johtaja Harald Anderson, myöhemmin Anero, joka sai toiminnan hyvään alkuun. ja vuoden lopussa oli jäsenmäärä jo 53. Jokaisessa kokouksessa oli keskimäärin 30 jäsentä läsnä. Kokousten teemana oli koulutus, koska tekniikka eteni huimaa vauhtia. Koulutus myös kurssien muodossa oli ohjelmassa alusta asti. Siihen olikin valtava tarve, koska autoalan teknillistä koulutusta ei saanut missään, vaikka autoja ja autoliikkeitä oli jo runsaasti. Yksi alkuvuosien tärkeimpiä asioita oli vaikuttaa autotekniikan opetuksen aloittamiseen Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa, ensin teknisessä koulussa ja sitten opistossa. Yhdistyksen jäsenet, etenkin Di Niilo Laine, toimivat opettajina autoteknillisillä kursseilla vuosina 1936 – 38, jonka jälkeen alkoi virallinen teknikkokoulutus syksyllä –38 Niilo Laineen vetämänä. Insinöörikoulutus käynnistyi sitten syksyllä –41.
Vakiintunut toiminta
Kuukausikokoukset esitelmineen ja kurssit muodostivat toiminnan rungon, koska tiedon tarve oli rajaton. Kokousten lisäksi järjestettiin ns kerhoiltoja, joissa alustettiin ja keskusteltiin jostakin teknillisestä aiheesta. Toimintaan tarvittiin myös rahaa ja sen hankkimiseksi jouduttiin pitämään jopa iltamia ja autokilpailuja vaihtelevalla menestyksellä. Yhdistyksen piirissä on toiminut mm Sähkökerho ja Naistoimikunta, jotka ovat vuosien kuluessa jääneet unholaan. Koska ammattiyhdistystoiminta ei ole koskaan kuulunut liiton tai yhdistyksen toimenkuvaan, on ollut tärkeätä, että vapaamuotoiseen yhdessäoloon on aina panostettu. Yhdistyksen pikkujoulut ovat esimerkiksi olleet niin suosittuja, että kunniapuheenjohtajamme Niilo Laine kerran tokaisi: ”Muutetaan yhdistyksen nimi pikkujouluyhdistykseksi”. Merkittävä osa yhdistyksen työstä on tapahtunut toimikunnissa, joiden nimet ovat vähän vaihdelleet. Tärkeimmät toimikunnat ovat olleet teknillinen toimikunta (kurssitoimikunta), huvitoimikunta, taloustoimikunta ja perinnetoimikunta sekä viimeisten vuosien aikana veteraanikerho, jossa eläkkeelle jääneet jäsenemme tapaavat kerran kuussa.
Tämän päivän toimintaa
Kuukausikokoukset muutaman kerran vuodessa ovat toiminnan runko edelleen. Pääosa niistä on tapahtunut vierailujen merkeissä eri firmoihin siten, että varsinaisten kokousasioitten lisäksi on saatu kuulla firman toiminnasta ja usein tutustuttu toimintaan myös kiertokäynnin muodossa. Kerran pari vuodessa on järjestetty bussiretki johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen ja pikkujoulu on myös edelleen jokavuotinen tapahtuma. Osallistuminen Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n liittokokoukseen on vuosittain yksi merkkitapahtuma, jossa usein on myös jäsentemme tekemiä liittokokousaloitteita käsiteltävänä. Myös liiton kesäpäivillä on yleensä ollut runsas tamperelainen osanottajajoukko. ”Auton päivä” on muodostunut vuosittaiseksi ulospäin näkyväksi toiminnoksi, jossa autoilijoille on annettu neuvontaa ja ilmaispalveluita. Teknilliset kurssit ja lyhyet tietoiskut ovat autonpäivän lisäksi teknillisen toimikunnan ”työlistalla”. Veteraanien piirissä on koottu ja toimitettu museotavaraa Autokorjaamomuseoon.