Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry
Raimo Verta
Vuosisadan vaihteen tietämillä ilmestyivät ensimmäiset polttomoottorikäyttöiset automobiilit herättämään ihmetystä Suomen Suurruhtinaskunnan maaperällä. Jo niinkin varhain kuin 1910 hankittiin Imatran kosken kuohuja saapuvien matkailijoiden kuljettamiseksi hotelli Rauhan nimiin Opel-merkkinen henkilöauto. Mainittakoon, että auton kuljettajaksi pyydettiin yksi autoilumme pioneereista, Kristian Muusa, joka oli autonkuljettajan uran aloittanut Saksassa jo vuonna 1903.
Vasta ensimmäisen maailmansodan loputtua pääsi moottoriajoneuvoliikenne maassamme varsinaisesti kehittymään. Etenkin 20-luvun loppupuolelta lähtien autojen määrällinen lisäys on ollut voimakkainta. Autokannan kasvaessa ja levitessä lähes koko valtakuntamme alueelle, huomattiin yleisesti huolto- ja korjaustoiminnan puutteet. Vuosisadan alkupuolella autojen korjauksista olivat vastanneet lähes yksinomaan yleis-korjauspajat, ja monilla paikkakunnilla varsin yleisesti tavalliset kyläsepät.
Autoalan piireissä tiedostettiin kehityksen mukanaan tuomat ongelmat: koulutusta ei juurikaan ollut saatavissa, huolto- ja korjausohjeet puuttuivat ja työkalutkin olivat poikkeuksetta tavallisia metallimiehen työvälineitä. Näiden puutteiden poista-miseksi tehtiin työtä useilla tahoilla. Eräänä ratkaisuna nähtiin autoalalla työskentelevien voimien yhteen kokoaminen. Perustettiin useita järjestöjä autoalan eri sektorien piirissä. Helsinkiläisissä autokorjaamoissa palvelevien työnjohtajien aloitteesta syntyi vuonna 1932 Suomen Autoteknikkojen Yhdistys. Yhdistyksen esimerkkiä seuraten perustettiin vuotta myöhemmin alajärjestöt Viipuriin, Turkuun ja Tampereelle. Ja seuraavana vuonna eli 1934 perustettiin näiden maamme suurimpien kaupunkien yhdistysten edustajien ollessa läsnä valtakunnalliselle tasolle Suomen Autoteknikkojen Liitto r.y. (SATL).
Uusi liitto aloitti toimintansa varsin vireästi. Tavoitteena oli toiminnan laajentaminen koko Suomea kattavaksi.
SATL:n työvaliokunnan kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan kehotettiin kiertokirjeellä em. yhdistyksiä tekemään aloitteita uusien jäsenyhdistysten perus-tamiseksi lähipaikkakunnille. Liiton toimintakertomuksessa vuodelta 1936 mainitaan lukuisista Helsingin Autoteknikkojen tekemistä valistus- ja hyökkäysmatkoista. Erityisen aktiivisesti herätysmatkoilla on liikkunut liiton senaikainen sihteeri, insinööri O. Kurki-Suonio. Vuosikertomuksen mukaan hän on käynyt opintomatkalla tutustumassa mm. Viron bensiinitehtaisiin ja Vuoksen-laakson teollisuuslaitoksiin. Tällä matkalla hän on todennäköisesti tavannut myös Viipurin Linja-Auto Oy:n silloisen toimitusjohtajan, Akseli Kerttulan. Puheena on varmaankin ollut autoteknikkojen yhdis-tyksen aikaansaaminen Vuoksenlaaksoon.
Asiakirjoista ei löydy merkintöjä, käytiinkö perustamisasiasta lisää keskusteluja tai kirjeenvaihtoa. Kuitenkin kylvetty siemen oli istutettu otolliseen maaperään ja tuloksena saatiin toivottu sato.
Sanomalehti Ylä-Vuoksessa oli joulukuussa 1937 seuraava ilmoitus:
”Suomen Autoteknikkojen Liiton esitelmätilaisuus
Imatran Valtionhotellissa keskiviikkona t.k. 29 päivänä klo 19.30 SATL:n sihteeri ins. O. Kurki-Suonio pitää esitelmän aiheesta: ”Sivu-venttiilimoottorin nykyinen kehitysaste”. Esitelmän jälkeen keskustellaan auto- ja moottoriteknikkojen yhdistyksen perustamisesta. Kaikkia asianharrastajia kehoitetaan saapumaan tilaisuuteen.”
32 henkilöä noudattikin kutsua ja saapui kuuntelemaan mielenkiintoista esitelmää. Esityksen jälkeen SATL:n sihteeri selosti liiton merkitystä autoalalla olevien henkilöiden ammattitaidon kehittäjänä sekä muita yhdistyksen perustamisessa varteenotettavia seikkoja. Useiden asiasta käytettyjen puheenvuorojen jälkeen todettiin yhdistyksen perustamisen tarpeellisuus.
Asiaa edelleen valmistelemaan valittiin väliaikainen toimikunta, joka kutsui koolle yhdistyksen perustavan kokouksen tammikuun 11. päivänä 1938. Toimikunnan kutsusta saapui 31 henkilöä perustamaan Suomen Autoteknikkojen Liitto ry:n alaista yhdistystä. Kokouksessa päätettiin perustaa yhdistys, jonka nimeksi tuli Vuoksenlaakson Autoteknikot ry. Yhdistyksen päämäärä on selkeästi ilmaistu perustamiskirjassa ja tarkoituksena on:
1) koota yhteistoimintaan paikkakunnan autoteknikot ja muut autoalalla toimivat henkilöt
2) edistää autoalan ammattien kehittämistä kohottamalla jäsentensä teknillistä sivistystä ja ammattitaitoa
3) toimeenpanna luento-, elokuva-, keskustelu- sekä muita opetus- ja valistustilaisuuksia
4) vaikuttaa siten, että autoalaa koskeva teknillinen opetus saataisiin vastaamaan ajan vaatimuksia
5) hankkia jäsenilleen työpaikkoja
6) perustaa opinto-, apu- ja sairauskassoja
7) toimia muutenkin autoteknikkojen hyväksi.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin johtaja Aksel Kerttula ja muiksi johtokunnan jäseniksi seuraavat: autonkorjaaja Mikko Alava, konemestari Niilo Juutilainen, autokorjaamon omistaja Albin Tiusanen, kauppias Karl Andström, johtaja Eino Lehessalo, johtaja Abel Korhonen, autoilija Olavi Lindborg ja autoilija Uuno Routakorpi.
Alkuvuosien toiminta
Yhdistyksen ensimmäinen varsinainen yleinen kokous pidettiin helmikuun 8. päivänä 1938. Kokouksessa tehdyn pöytäkirjan mukaan tilaisuus oli saanut runsain mitoin liikkeelle. Heistä monet halusivat liittyä uuden yhdistyksen jäseniksi. Huvitoimikunnan ehdotus matkustaa hiihdon ja mäenlaskun maailmanmestaruuskisoihin Lahteen, hyväksyttiin. Kokouksen lopuksi kuultiin E. Veijalaisen pitämä esitelmä ”Akkumulaattorit”.
Vuoden aikana pidettiin kahdeksan kuukausikokousta, järjestettiin yleiset iltamat ja käytiinpä vielä tutustumassa Viipurin Teollisuuskouluun ja vierailtiin samalla sikäläisen yhdistyksen kokouksessa. Vuoden 1939 merkittävimmäksi tapahtumaksi kohosi suuret arpajaiset opetusvälineiden ja luentosarjojen hankki-miseksi. Mittava urakka tuotti tuloksena 50.000 markkaa. Valitettavasti aiottu hanke ja aktiivinen toiminta raukesi alkaneen sodan vuoksi. Näinä kahtena sotaa edeltäneenä vuotena oli kuukausikokouksissa useimmiten jonkun yhdistyksen jäsenen pitämä esitelmä tai alustus autotekniikan perusasiasta. Esityksen jälkeen vaihdettiin mielipiteitä kuullusta aiheesta. Iltamat, retket, hiihtokilpailut ja vierailut kuuluivat myös ohjelmistoon.
Talvi- ja jatkosodan aikana yhdistystoiminta oli olosuhteiden pakosta varsin hiljaista. Ajan tapahtumia kuvaa vuoden 1940 vuosikokouspöytäkirja seuraavasti: ”Vuosikokous pidettiin 18.2.-40 ravintola Imatran huoneistossa ja ilmahälytyksen häirittyä loppupuoli Viipurin Linja-Auto Oy:n konttorissa.” Samana ja vielä seuraavana vuonna pidettiin vielä jokunen yleinen kokous, joissa tutustuttiin silloin tarpeellisiin puu- ja hiilikaasutinlaitteisiin. Suojeluskunnalle ja valtiolle lahjoitettiin huomattava summa puhelinkeskuksen ja lentokonehankintoihin. Sodan päätyttyä aikanaan ja miesten palattua sieltä jostakin, saatiin yhdistyksen toiminta taas varsin ripeästi käyntiin. Vuoden 1945 vuosikokoukseen oli saapunut 27 jäsentä. Kokouksen tärkeimpiä päätettäviä asioita oli yhdistyksen taloudellisen tilan parantaminen ja uusien jäsenten hankinta. Kahdeksan vuotta yhdistystä luotsannut Aksel Kerttula pyysi eroa puheenjohtajuudesta, jääden kuitenkin vielä hallituksen jäseneksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Väinö Miettinen. Vaikka hänen toimikautensa kesti vain kaksi vuotta, ehti hän toimillaan saada paljon mainittavaa yhdistyksen hyväksi. Hänen arvokkaasta työstään ja tuestaan olemme saaneet aina näihin päiviin saakka olla lukuisia kertoja kiitollisia. Heikon kassatilanteen parannukseksi järjestettiin iltamia. Tilaisuudet olivatkin suuressa suosiossa näinä rauhan ensivuosina.
Liikennesensaatio
Kuukausikokouksia oli säännöllisesti, joissa teknisten aiheitten lisäksi pohdittiin mm. uudistuvien liikennesääntöjen muutoksia. Silloinen liikenneturvallisuustilanne paikka-kunnallamme huolestutti jäsenkuntaamme siinä määrin, että päätettiin järjestää poliisilaitoksen ja ammattiautoilijain kanssa yhteinen ”liikennesensaatio” (liikennevalvonta). Mukaan oli tarkoitus kutsua myös lehdistön ja jalankulkijain edustaja. Pöytäkirjoihin ei ole merkitty, järjestettiinkö seuranta ja mitkä olivat havainnot. Harkittiinpa vakavasti asetettaisiinko autoilijain kanssa yhteinen kunnallisvaaliehdokas. Vuoden 1946 huomatuimmaksi tapahtumaksi muodostui keväällä elokuvateatteri Kinossa pidetty ”Automies-päivä”. Koko päivän kestänyttä tilaisuutta, jossa teknisten esitelmien päätteeksi näytettiin liikenneturvallisuusaiheinen elokuva, oli saapunut seuraamaan noin 300 henkilöä. Loppuvuodeksi aiottu korjaamoväelle tarkoitettu autoalan peruskurssi siirtyi jostakin syystä seuraavan vuoden puolelle. Tämä 14 viikon mittainen autokorjaamoalan ammattitaidon edistämiskurssi sisälsi auton rakenneopin lisäksi myös runsaasti matematiikan tunteja.
Sodanjälkeisinä vuosina oli yhdistyksen toiminta vilkasta ja monipuolista ja yhteistä toimintaa eri järjestöjen kanssa oli vuosittain. Väinö Miettisen jälkeen puheenjohtajaksi valittiin aktiivisena esitelmöijänä kunnostautunut mestari Tauno Peltonen. Sihteerin tointa hoiti edelleen jo vuodesta 1942 lähtien Abel Korhonen.
Ensimmäinen kymmenvuotiskausi täyttyi kuin huomaamatta ja aiottu 10-vuotisjuhla jäi taloudellisten seikkojen vuoksi pitämättä.
Toinen vuosikymmen
Vuoksenlaakson Autoteknikkojen aloitettua toisen vuosikymmenen taipaleensa, oli vielä useita perustajajäseniä mukana yhdistystoiminnassa. Kuitenkin uutta verta oli vuosien aikana liittynyt mukaan niin, että jäseniä oli kaikkiaan liki seitsemänkymmentä. Pitämättä jäänyt juhlatapahtuma päätettiin muuttaa osallistumalla keväällä Immolan Vauhtikisojen järjestelyyn. Näitä autojen vauhtikilpailuja järjestettiin muutamana seuraavana vuotena ja joka kerta mukana niin järjestelyissä kuin palkintopallilla oli entinen puheenjohtajamme Väinö Miettinen.
Kuukausikokousten pöytäkirjoista on havaittavissa teknisten esitysten väheneminen kokousten ohjelmistosta ja toiminnan painottuessa enenevässä määrin huvi- ja virkistysasioihin. Kuitenkin liikenne-säännöstö tuntui kiinnostavan jäseniä edelleen ja aihetta pohdittiin monissa yhteisissä kokoontumisissa. Yhdistys sai järjestettäväkseen vuonna 1950 Suomen Autoteknikkojen Liiton XVI liittokokouksen. Kuuluisaan Valtionhotelliimme kokoontui 25.3.1950 liki 60 valtuutettua kokousedustajaa päättämään liiton tärkeistä asioista. Kokouksen päätteeksi oli seuraavana päivänä liiton perinteiset hiihtokilpailut sekä kaikille avoin yleinen liikennevalistustilaisuus. Kaikessa yhdistys- ym. toiminnassa on voimakkaan kehityksen kausia ja niiden vastapainoksi lama-aikoja. Varsin usein lama johtuu siitä, että vuodesta toiseen mukana olevat aktiivijäsenet väsyvät ja tulee sapattivuoden tarve. Tällainen tilanne tuli myös Vuoksenlaakson Autoteknikoille. Mahtoivatko liittokokousjärjestelyt viedä lopullisesti puhdin hallitukselta kuin myös muulta jäsenistöltä, koska seuraavat kuusi vuotta yhdistystoiminta lamaantui lähes kokonaan.
Jälleen opintielle
Liiton toimistossa oli havaittu yhdistystoimintamme hiljaiselo, sillä olihan sinne lähetettävät jäsenmaksut ja ilmoitukset jääneet tekemättä. Toiminnanjohtaja Sinervo saapui lokakuussa 1953 kuukausikokoukseen selostaen suunnitteilla olevaa sääntömuutos ehdotusta ja liiton tulevaa toimintaa. Matkan tärkein tehtävä oli puhaltaa hiipuva hiillos roihuamaan jälleen. Toiminnan liekkiin saatiin eloa vasta vuoden 1955 vuosikokouksessa, tällöin puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Martti Huhtala ja sihteeriksi Armas Koskinen.
Kokouksessa esitetyssä tilikertomuksessa todetaan yhdistyksen olevan varaton. Armas Koskisen kauniilla käsialalla kirjoitetusta toimintakertomuksesta vuosilta 1955 ja 1956 havaitaan tapahtumia olleen jo kohtalaisesti. Seuraavaksi kevääksi valmisteltiin pidettäväksi nuorille asentajaoppilaille tarkoitettu asentajakurssi. Jostain syystä voimat loppuivat ja toiminta lopahti jälleen. Hiljaiseloa kesti tällä kertaa vain vuoden verran. Maaliskuussa 1957 pidetyssä vuosikokouksessa pyysi entinen johtokunta kokonaisuudessaan eron tehtävästään. Eroon suostuttiin ja uusi johtokunta valittiin, Asser Hyypän astuessa johtokunnan keulahahmoksi. Johtokunta sai evästykseksi yhdistyksen taloudellisen tilan nostamisen kestävälle pohjalle, jäsenhankinnan tehostaminen ja toiminnan vireyttämisen. Tavoitteeksi asetettiin myös autosähkö- tai dieselkurssien järjestäminen. Näiden asioiden koulutustarve oli erityisen ajankohtainen ja aiotuilla kursseilla toivottiin saatavan kipeästi kaivattu tulos tyhjään kassaan. Helsingistä kutsuttiin Jori Salmelainen vetämään kaksipäiväistä dieselkurssia Kaakkois-Suomen Ammattioppilaitoksella. Hänen mukaansa tempaava esitystä seurasi 31 Imatralaista ja kaksi Rautjärveltä olevaa asentajaa. Kurssi jäikin vuosikokouksen lisäksi ainoaksi merkittäväksi tapahtumaksi kyseisenä vuonna Vuoksenlaakson Autoteknikkojen historiassa.
Kuitenkin uuden ja valoisamman ajan merkit on nähtävissä kun selailee yhdistyksen pöytäkirjoja. Vaihtelevalla käsialalla kirjoitetut asiakirjat ovat väistymässä ja teksti on tällöin useimmiten jo piirtynyt koneellisesti, mikä suuresti helpottaa menneitä asioita tutkivaa.
Dieselkurssin tuoman menestyksen innoittamana jo seuraavana vuonna annettiin opastusta jälleen samoissa koulutustiloissa. Nyt oli vuorossa autosähköpikakurssi ja kouluttajana oli ajan toinen koulutusspesialisti Frans Lappalainen ja hän veti paikalle peräti 51 kurssilaista.
Alkanut kurssitoiminta jatkuikin noin kurssi ja vuosi tahtiin liki kymmenen vuotta. Kurssit olivat pääasiassa alkeis- ja asentajakursseja. Myös muutamia yksityisautoilijoille tarkoitettuja tilaisuuksia järjestettiin.
Romurallia voimalaitoksen katveessa
Yhdistyksen saavutettua kaksikymmenvuotisen toimintansa merkkipaalun, ei tapahtumaa juhlittu, vaan toimintaa jatkettiin arkiseen tapaan. Uusi kymmenvuotiskausi aloitettiin teknikko Erkki Purolahden johdolla ja pöytäkirjurina toimi varaosaspesialisti Veikko Laine. Parivaljakko hoiti tehtäviään seuraavat neljä vuotta. Pieneksi kutistunut joukko sai aikaan koulutustoiminnan lisäksi kesällä 1958 suurta mielenkiintoa ja paljon pölyä ja romua synnyttäneet Stock Car-ajot.
Aurinkoisen sään suosiessa, virtasi Voimalaitoksen niemeen tehdyn radan ympärille yli 2000 maksanutta katsojaa. Näistä helluntaina pidetyistä ajoista muodostuikin todelliset romutusajot ja kynnöspelloksi muuttuneen radan selvitti loppuun asti vain murto-osa lähtijöistä.
Aikakausi oli vilkasta rakentamisen ja kehityksen kautta. Automiesten aika ja energia kului kaiketi työnantajan palveluksessa varsin tarkoin niin, ettei enää yhdessäoloon jäänyt kylliksi voimia. Kokouksia pidettiin harvakseltaan ja uusia jäseniä liittyi mukaan niin, että vuoden 1962 lopussa jäseniä oli kaikkiaan 26.
Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry
Vuosi 1960 on jäänyt niin oman yhdistyksen kuin liiton historiaan käännekohtana. Autoteknikkomme saivat jo toistamiseen järjestettäväkseen SATL:n liittokokouksen. Tässä 26. varsinaisessa liittokokouksessa uudistettiin liiton säännöt ja samalla muutettiin liiton nimi kuuluvaksi: Suomen Autoteknillinen Liitto ry.
Kokouksessa esitettiin toivomus, että jäsenyhdistykset muuttaisivat nimensä autoteknillisiksi yhdistyksiksi. Esitetyn muutoksen tarkoituksena oli paremmin ilmaista sitä piiriä, josta jäsenkuntamme koostuu ja hälventää niitä vääriä käsityksiä, joita vieläkin yhdistyksistä esiintyy. Oman yhdistyksemme säännöt ja nimenmuutos hyväksyttiin lopullisesti joulukuussa 1963, jolloin yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin nimellä Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry. Nimen ja sääntöjen muutos ei merkinnyt muutosta toimintaperiaatteisiin. Edelleenkin yhdistyksen tärkeimpänä tarkoituksena oli koota yhteistoimintaan paikkakunnalla olevat autoinsinöörit, autoteknikot ja muut autoalalla vastuullisissa tehtävissä olevat henkilöt, edistää autoalan ammattien kehittämistä kohottamalla jäsentensä teknistä sivistystä ja ammattitaitoa. Purolahden jälkeen yhdistyksen peräsimen varteen valittiin 1962 ammattikoulun opettaja Aarne Laine. Hänen toimikaudellaan saatiin toimintaan uutta puhtia. Talouden kohentamiseksi järjestettiin kurssitoimintaa. Kuukausikokouksia oli entistä useammin ja toiminnan näin vireydyttyä, kohosi jäsenmäärä pikku hiljaa. Kun vuonna 1965 saimme puheenjohtajaksi insinööri Arto Saarisen, jatkui nousujohteinen kehitys edelleen. Yhdistyksen toiminta alkoi vakiintua saavuttaen säännöllisyyttä koko vuodeksi. Autoteknisten esitysten lisäksi tulivat yhä enenevässä määrin tutustumiset alan liikeyrityksiin ja laitoksiin. Hengen ja ruumiin virkistystä haettiin keväisin kaloja avannosta narraamalla.
Vireän puuhailun merkeissä saavuttiin vuoteen 1968, joka oli virallisen toiminnan 30. toimintavuosi.
Yhdistyksen 30-vuotisjuhla pidettiin Imatran uimahallin kokoustiloissa helmikuun 22. päivänä. Juhlakokouksen virallisen osan jälkeen kutsuttiin johtokunnan päätöksen mukaisesti kunniajäseniksi seuraavat yhdistyksen perustamisesta alkaen olleet ja ansiokkaalla toiminnallaan vaikuttaneet henkilöt: työnjohtaja Mikko Alava, johtaja Abel Korhonen ja varaosapäällikkö Veikko Laine. Kutsuvieraana olleet perustajajäsenet Mikko Alava, Urho Helander, Sulo Holtari, Eino Kiuru ja Tauno Pellinen kukitettiin.
Juhlavuosikokouksessa oli toiminta-vireyden säilyttämiseksi sekä toimintaa suunnittelemaan johtokunnan lisäksi nimetty toimikuntia. Tämä johtokunnan työtä helpottavaksi tarkoitettu aikomus ei lukuisista yrityksistä huolimatta tuottanut haluttua tulosta ja toimikuntien tehtävät lakkautettiin vuoden 1975 loppuun. Kuusi vuotta yhdistystä johtaneen Arto Saarisen muuttaessa Pieksämäelle, menetti yhdistys hänessä työlleen antautuneen ja kaikkiin lämpimästi suhtautuvan ystävän. 70-luvulle tultaessa jatkettiin jo tuttua latua.
Myös Imatralla toteutettiin alkuaan SATL:n ja Liikenneturvan ideoima, yleinen autoilijoille suunnattu valojen tarkastustilaisuus. Mukana olivat jäsentemme apuna autojen nopeusmittarin näyttämän tarkastuksessa Liikkuvan poliisin edustajat. Autoilevien naisten auton tuntemus oli jo lisääntynyt siinä määrin, osin muidenkin järjestöjen toimin, ettei heille järjestetty ns. kikkakurssi tuonut huolella valmisteltuun tilaisuuteen kuin kuusi osanottajaa ja tämä aikaisemmin suurta kiinnostusta herättänyt valistus- ja varainkeräysmuoto oli toistaiseksi jätettävä odottamaan aikoja parempia.
Automobiili liikkui näinä aikoina ensi kertaa maaperän lisäksi myös kuuperällä ja tästä uudesta saavutuksesta oli saatu houkutelluksi kertomaan tänne raukoille rajoille Imatran ja Lappeenrannan yhdis-tysten yhteiseen tilaisuuteen 1974 avaruusteknologian expertti Pertti Jotuni.
Piiri- ja perhetoimintaa
Jäsenkunnan piirissä oli tapahtumassa sukupolven vaihtuminen ja tehtävien siirtyessä uusille isännille, tarvittiin sopeutumiseen ja sisäänajoon aikaa. Viisi vuotta nuorentuneen johtokunnan tukena puheenjohtajan tehtäviä hoiti jo aiemmin keulamiehenä ollut Erkki Purolahti. Ammattikoulun auto-osaston johtoon Arto Saarisen jälkeen tullut insinööri Lauri Elo valittiin vuoden 1976 vuosikokouksessa Imatran Autoteknillisen Yhdistyksen puheenjohtajaksi. Toimeen ryhtyessään hän tuskin arvasi ”kontrahdin” kestoaikaa.
Hänen ensitoimikauden syksyllä käynnistettiin SATL:n jäsenyhdistysten: Mikkelin, Imatran, Lappeenrannan ja Kouvolan muodostava Kaakkois-Suomen piiri pohtimaan käytännön yhdistystoiminnan asioita.
Lauri Elon johdolla uusi johtokunta toteutti uusia toimintakuviomalleja. Päätettiin yhdistää sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät. Tämän työteliään ja epäkiitollisen hoitajan osan sai Taisto Häkkänen. Varsinaisia yleisiä kuukausikokouksia ei pidetty, vaan kokoonnuttiin yhteen asiapitoisten ja viihteellisten tilaisuuksien merkeissä. Vuoden loppupuolella julkaistu jäsen-, sääntö-, puhelinluettelo- ja mainoskirjasen onnistunut ilmoitushankinta toi merkittävän parannuksen talouteen. Vuonna 1977 elettiin yhdistyksen piirissä ensi kerran naisten vuotta, silloin jäsentemme paremmat puoliskot ja muut kotijoukot otettiin mukaan useisiin tilaisuuksiin
Juhlavuodelle 1978 yhdistys lähti 44 jäsenen voimin. 40-vuotisjuhlasta muodostuikin merkittävä tapahtuma yhdistyksen historiassa. Juhlatilaisuus oli huipentumana Kaakkois-Suomen piirin II-talvipäivien tapahtumassa. Lauantaina helmi-kuun 4. päivänä päivät alkoivat Imatran Teknillisellä koululla pidetyllä autokorjaamoalan näyttelyllä. Tilaisuuteen oli saatu SATL:n puheenjohtaja Antti Saarialho kertomaan autokorjauksen ja korjaamoiden kehittymisestä 30-luvulta nykypäivään. Urheilulliseen puoleen kuuluvat lentopallo-ottelut pelattiin iltapäivällä. Illaksi kokoonnuttiin Imatran Valtion-hotelliin, samaan paikkaan missä yhdistys oli kokenut syntymisensä, viettämään varsinaista 40-vuotisjuhlaa. Juhlassa jaettiin pitkästä aikaa huomionosoituksia. Palkkiona ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen ja autotekniikan hyväksi, kutsuttiin ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Erkki Purolahti. Hänelle sekä Raimo Verralle luovutettiin SATL:n hopeinen ansiomerkki lehvien kera. Juhlassa esitettiin historiikki yhdistyksen 40-vuotiselta taipaleelta. Autoteknillisen liiton terveiset toi liittohallituksen edustaja Veikko Laukkanen. Naapuriyhdistykset sekä eräät yksityiset muistivat juhlijaa lahjoin ja kukkasin. Uudelle elektroniikan vuosikymmenelle siirryttäessä oli Imatran Autoteknillisen Yhdistyksen toimintaa ilahduttavan runsaasti. Vakiintuneeksi käytännöksi oli tullut kokoontua yhteen noin kerran kuukaudessa. Vuoden merkittävin kokous eli yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous oli 70-luvun alkupuolelta lähtien pidetty lähes poikkeuksetta vakuutusyhtiö Pohjolan tiloissa.
Kaakkois-Suomen piirin talvipäivät ja piiripalaveri sekä SATL:n liittokokous ovat myös kuuluneet pääsääntöisesti tärkeiden tapahtumien joukkoon vuoden alkupuolen ohjelmistossa.
Koko perheen voimin on keväällä sankoin joukoin osallistuttu kevätulkoilupäivän mittelöihin. Päivän moninaiset tietämystä, nokkeluutta, urheilumieltä kuin myös huumoria sisältävät kilpailutehtävät ovat saaneet varauksettoman suosion.
Jokainen osallistuja on päässyt osalliseksi palkintopöydän ehtymättömästä runsaudesta. Kauden päätöstapahtumana on ”vellinkeittäjiemme” mukaantulosta lähtien kokoonnuttu yhteiseen pikkujoulunviettoon. Alkuun oli juhlaväkeä aina tuvan täydeltä. Vuosien saatossa on havaittavissa osallistujien määrän pienentyneen jo melkeinpä hallituksen sisäiseksi tapahtumaksi.
Historiaa ja tulevaisuutta
Syksyllä 1980 toi yhdistysveteraanimme, talousneuvos Väinö Miettinen nähtäväksemme eläkepäiviensä rakkaat aikaansaannoksensa, uutuuden kiiltoon saatetut autovanhukset: Chevrolet 1930 ja yhdistyksen perustamisen aikoihin valmistuneen Dodge Cabriolet vuosimallia 1937. Historiallisen katsauksen vastakohdaksi saimme tutustua parin kuun kierroksen jälkeen nykypäivän elektroniikan uudistajaan ja mitä todennäköisimmin autojenkin valvontalaitteiden sieluun kuuluvan, digitaalitekniikan perusteisiin. Kumpikin tilaisuus pidettiin arvolleen sopivana teknisen tietämyksen kehdossa eli ammatti- ja teknillisen koulun opetustiloissa.
Autontuntemuskurssi naisautoilijoille osoittautui tarpeelliseksi, sillä yli kolmekymmentä ajokkinsa huollon ja pienten vikojen korjaamisesta kiinnostunutta kauniimman sukupuolen edustajaa oli saapunut opinhaluisena perehtyäkseen autotekniikan salaisuuksiin. Jo toistamiseen julkaistiin kaiken kattava sääntökirja, joka jälleen toi kaivattuja killinkejä tilillemme.
Yhdistyksen kuukausittain järjestetystä laaja-alaisesta tutustumisesta niin oman alan päivän tekniikkaan kuin kaikkeen muuhunkin ympärillämme olevaan moninaiseen ammattien ja yrittämisen maailmaan, olkoon esimerkkinä vuosi 1981. Vuoden aikana kävimme tutustumiskäynnillä seuraavissa kohteissa: Imatran Autokorisepät, Posti- ja Telelaitoksen autovarikko, Imatran aluehälytyskeskus, Imatran venesatama, Vepsä-yhtiöt, perävaunutehdas Joka (Joutsenossa) ja Kaakkois-Suomen Rajavartiosto. Näissä yleistä tietämystä ja näkemystä lisäävissä tilaisuuksissa oli mukana keskimäärin kolmekymmentä autoteknistä jäsentämme.
Neuvoksia ja professoreja
Imatran Autoteknillisen yhdistyksen vuoro oli järjestää vuoden 1982 Kaakkois-Suomen piirin VI-talviopintopäivät.
Kauppaneuvos Einari Hatakka totesi päivien avauspuheessaan järjestäytyneen autokaupan ja korjaamoiden kuin koko autoalan olevan suurten rakennemuutosten edessä, kasvaneiden työvoimakustannusten ja toisaalta pysähtyneen myynnin volyymin ollessa suurimpina ongelmina. Kaasuturbiinimoottorin soveltamisen auton voimanlähteeksi valotti oivalliseen tapaansa autotekniikan ylin suunnan näyttäjä apulaisprofessori Antti Saarialho. Kun koko 145-päinen joukko oli tehty vakuuttuneeksi synteettisten voiteluaineiden paremmuudesta, oli helppo liukkain nivelin käydä yhdistysten väliset lentopalloturnaukset. Tiukan ottelukierroksen voiton korjasi Mikkelin joukkue ja Imatra saavutti Matti Valtosen jujutuspäällikkyydellä, yllättäen toisen sijan.
Päivien jälkiselvittelykommentissa todetaan järjestelyjen sujuneen muuten kiitettävästi, vain piiripalaverin sovittaminen päätöstapahtumaksi oli mainittavin miinus järjestelytoimikunnan työlle. Tosin vierailevien mielestä, emäntien maittavan muhkeat ruokapöydän antimet veivät iskukädestä parhaimman terän.
Kiitoksena opintopäivien vuokraisännälle, lahjoitti yhdistys Imatran Ammattikoulun auto-osastolle rahasumman, hyvin opinnoissa menestyneelle kurssinsa päättävälle oppilaalle jaettavana stipendinä.
Autotekniikan opiskelun kannustamiseen
lankesi yhdistyksellemme kunnia olla mukana päättämässä talousneuvos Väinö Miettisen perustaman stipendirahaston vuotuisen jaon suuruudesta ja henkilövalinnasta. Rahastosta on jaettu stipendejä sen perustamisvuodesta 1985 lähtien.
Viimeiset vuodet on yhdistys toteuttanut tarkoitusperiään menneiden vuosien viitoittamaa tietä, toiminnan tärkeimpänä tavoitteena on edelleenkin koota autotekninen väki yhteisiin tilaisuuksiin.
Yhdistysvireys – jäsenemme
Jäsenmäärä on perustamisvuoden noin 30 henkilöstä kasvanut siten, että vuoden 1986 lopussa oli yhdistyksessä 86 varsinaista, neljä vapaa- ja yksi kunniajäsen.
Viisikymmenvuotisjuhlaansa valmistautuu yhdistys puheenjohtajanaan insinööri Lauri Elo. Sihteerin tehtäviä hoitaa työnjohtaja Risto Heinonen. Heitä hallituksen ohella vetotehtävissä avustaa huvi-, raha- ja juhlatoimikunta. Jo noin vuoden ajan on tehty valmisteluja yhdistyksen 50-vuotisjuhlan järjestämiseksi. Juhlapäiväksi on valittu 30.1.1988 ja tapahtumapaikkana on Imatran Valtionhotelli. Juhlakoneiston verryttelynä oli SATL:n Kaakkois-Suomen piirin talviopintopäivien läpivieminen helmikuussa 1987. Tämä nyt jo kolmatta kertaa Imatralla vietetty piirin yhteiskokoontuminen sujui rutinoidusti aikaisempien vuosien kokemuksella.
Nykyisten ennusteiden mukaan myönteinen kehitys autoalalla jatkuu tulevaisuudessakin ja autoteknisen tietämyksen tarve säilyy. Samalla kuitenkin uudet tekniset ratkaisut vaativat alalla työskenteleviltä jatkuvaa kehityksen seurantaa ja koulutuksen ylläpitoa.
Huvi- ja virkistystoiminta
Yhdistyksen toiminnalle on sen koko olemassaolon ajan antanut oman leimansa ja merkityksensä vilkas urheilu-, kilpailu- ja virkistystoiminta. Oikeastaan voisi sanoa, että tällainen toimenkuva kuuluukin aivan olennaisesti olla tähdättäessä jäsenkunnan henkisen vireyden säilyttämiseen. Asian tärkeys on havaittu yhdistyksessämme sen alkuvaiheesta lähtien, sillä jo perustavassa kokouksessa valittiin huvi-toimikunta. Toimikunnan jäsenet ottivatkin saamansa tehtävän sydämenasiakseen. Jo seuraavassa kokouksessa heillä oli valmiit esitykset: matka hiihdon ja mäenlaskun MM-kisoihin Lahteen ja jäsenten väliset hiihtokilpailut. Lahden kisamatka linja-autolla sujui onnistuneesti jättäen ylijäämänä peräti 300 markkaa. Hiihtokilpailut kiinnostivat automiehiä enemmänkin ja lajista tuli suosittu vuosit-tainen kilvoittelu noin kymmenen seuraavan vuoden ajan. Latukamppailuja käytiin oman yhdistyksen piirissä, sekä vuoden 1939 laadittujen sääntöjen mukaan, vuosittain käytävänä Viipurin Autoteknikkojen Yhdistyksen kanssa.
Paikkakuntamme nopeimmin latulenkin kiertäneet pääsivät edustamaan Vuoksenlaaksoa SATL:n valtakunnallisiin kisoihin, joissa he menestyivät oivallisesti tuoden monta pokaalia vuosien myötä tuomisinaan. Vuosina 1949 ja 1950 otti autoteknikkojen Suomen parhaimmisto mittaa toisistaan Imatran lumisissa maisemissa käydyissä SATL:n mestaruuskilpailuissa. Kesäaikana virkistystä on haettu suvisen Saimaan ääreltä, retkien suuntautuessa monesti jäsenien kesänviettopaikoille tai 70-luvun hyvinvointiaikaan – Usvilla uljaasti ulapalle.
Kesää ei ole vietetty yksistään rannoilla lepäillen. Vuosikertomus vuodelta 1948 mainitsee viiden jäsenen suoriutuneen Ukonlinnassa maakuntauinnin vaativasta matkasta. Ovatpa automiehemme sodan jälkeistä energiaansa purkaneet nahkakuulan potkinnassakin paikallisilla tantereilla ja kahden hiekanpölyisen kahinan tulos oli – yksi nurin – yksi oikein.
Isänmaan puolustamisen aikaan ei juhlimiseen ja huvituksiin ollut mahdollisuuksia. Rauhan palattua oli huvitilaisuuksilla kysyntää ja yhdistys järjesti vuoden 1945 syksyllä eräässä kuussa peräti kahdet ohjelmalliset iltamat. Kevyen juhlahumun merkeissä vietettiin näinä 40-luvun vuosina monesti pikkujoulua yhteisesti autoilua harrastavien eri yhdistysten kanssa.
Harvinaisen myöhään eli vuonna 1967 on maininta ensimmäisistä pilkkikisoista. Kymmenisen vuotta saivat pakokaasun haittoja miehemme poistaa keskenään keväisten avantojen ympärillä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, etenkin niin totinen puuha kuin pilkkionginta. Vuonna 1977 naisväen ja lapsostemme päästyä mukaan näihin perinteisesti miesten retkiin, muuttui tapahtuma pilkki- ja talviurheilupäiväksi. Jo ensi kerralla, vaikka luoja järjesti kevään parhaimman lumimyrskyn, oli kalamiesten mukana avustajia autojen täydeltä. Sittemmin kevätulkoilupäivän jokavuotinen ulkoiluretki moninaisine tehtävineen on saanut varauksettoman suosion. Tosin kalastusvälineet ovat nykyisin useilta saattaneet unohtua koskemattomina auton takakonttiin. Tunnetusti pyöriminen samoissa ympyröissä ajan mittaa turhauttaa ja nykyterminologian mukaan saattaa tapahtua jopa loppuun palamista. Lääkettä tautia vastaan on käyty etsimässä kotikontuja kauempaakin. Edellä oli jo puhetta Lahden matkasta. Vierailuja on vuosien aikana tehty esimerkiksi: Eläintarhan ajoihin (v. -39), Kotkaan vuonna 1947, jossa osallistuminen tarkkuusajokilpaan vei luulot kahdelta Vuoksenlaakson autokunnalta. Syyksi mainitaan, ettei täällä rajaseudulla ole opittu kilpailussa vaadittavia gentlemannin tapoja.
Kehityksen mukana pysyäksemme ja jalka tulevaisuuden oven raossa tulevaa tähyten on auto- ja korjaamolaiteuutuuksia käyty ihailemassa maamme pääkaupungissa. Kuinka rakkaita kulkuneuvojamme tehdään ovat uteliaimmat jäsenistämme matkanneet peräti Uuteenkaupunkiin asti katsomaan. Ajoneuvo- ja liikennealalla työskentelevinä on kiinnostuksen kohteena ollut kulkuvälineet, jotka lintujen lailla yläpuolellamme liihottelevat. Valitettavasti – vai onneksi – näihin outoihin lintuihin tutustuminen on jäänyt vain tukevasti maassa seisseihin yksilöihin. Rohkeutta ei ole puuttunut niiltä ennakkoluulottomilta, jotka vuoden 1979 tammikuun pakkasilla uskaltautuivat Imatran Avantouimareiden kutsuessa yhdistyksemme jäseniä tutustumaan harrastukseensa, tarkastelemaan pilkkikauden saalistilannetta avannosta käsin.
Kuten jo aikaisemmassa yhteydessä mainitaan ovat omat poikamme koetelleet kykyjänsä myös valtakunnan ykkösmiehen lajissa, lentopallon iskennässä vastustajan lattiaan. Edellä kerrottu on vain osa Imatran Autoteknillisen Yhdistyksen laajasta ja monipuolisesta huvi- ja virkistystoiminnasta.
IATY JA SATL
Keskusjärjestömme Suomen Autoteknillisen Liiton ja yhdistyksemme väliset suhteet ovat aina olleet hyvät. Liiton toimintaan olemme pyrkineet osallistumaan kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan.
Liittokokouksissa on yhdistyksestämme ollut edustajat jo ensimmäisestä toiminta-vuodesta lähtien. Samoin liiton puheenjohtaja on vieraillut kokouksissamme lukuisia kertoja. Liittokokouksen isäntänä on yhdistyksemme ollut kahdesti, vuonna 1950 ja 1960. Liiton päätöksen mukaisesti valtakunnassa toimivat yhdistykset on ryhmitelty yhteistoiminnan edistämiseksi, jotka mm. valitsevat keskuudestaan edustajat liittokokoukseen.
Aiemmin on jo käynyt ilmi Imatran Autoteknillisen Yhdistyksen kuuluvan SATL:n Kaakkois-Suomen piiriin. Piiritoiminnan alusta lähtien on näissä lähiyhdistysten yhteisissä tilaisuuksissa olleet edustajamme päättämässä virallisista kokousasioista. Suuremmalla joukolla on käyty saamassa laadukasta tietoutta autoalalta. Lausumme parhaimmat kiitoksemme Suomen Autoteknilliselle Liitolle saamastamme erittäin suuriarvoisesta tuesta ja ohjauksesta, josta olemme vuosien varrella tulleet osalliseksi.
Myös paikkakuntamme omaa alaamme sivuavat yritykset ovat arvostaneet toimintaamme ja pyrkimyksiämme ja myös sen, että kaikki toiminta onnistuakseen vaatii varoja. Niinpä aina kun apua on tarvittu, on sitä myös auliisti annettu. Yhdistys haluaa nyt merkkipäivänään lausua parhaimmat kiitoksensa kaikesta saamastaan tuesta kaikille niille, jotka ovat toimintaamme muodossa tai toisessa tukeneet.
Jo perustamisvaiheessa sai yhdistys johtokunnan, jonka esimerkillinen ja uhrautuva työ viitoitti yhdistyksen toiminnalle hyvän alun. Tätä samaa huomenlahjaa on yhdistyksellä riittänyt sen kaikissa vaiheissa. Yhdistyksen jäsenet ovat tehneet uhrautuvaa työtä yhteisen asian hyväksi. Tämä työmäärä ei ole ollut suinkaan vähäinen, kun ajattelemme kaikkia niitä yhteisiä tilaisuuksia, joita yhdistys on järjestänyt. Aina on yritetty puhaltaa yhteiseen hiileen, joskin tästä puhalluksesta on joskus itse kukin saattanut saada tuhkat myös omille silmilleen. Päämäärä on aina kuitenkin ollut yhteinen ja sama. Imatran Autoteknillinen Yhdistys on saavuttanut 50 vuoden iän aktiivisena, täynnä toimintaa olevana ammattimiesten veljeshenkeä ylläpitävänä yhteisönä. Toivon mukaan yhdistyksemme johtoon valittaisiin tulevaisuudessakin henkilöitä, jotka jaksavat tehdä vapaaehtoista työtä yhdistyksemme hyväksi ja pystyvät pitämään yhdistyksen lipun korkealla.
Paras kiitos minkä voimme johto- ja toimihenkilöillemme antaa, on se, että edelleenkin täytämme kokoushuoneet, kurssi- ja muut tapahtumat ja yhdessä osallistumme kaikkeen toimintaan vointimme ja lahjojemme mukaan.